sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Hieno kauden avaus













First 31.7 ranking sarja päästiin käynnistämään hienossa kisasäässä. Radalle purjehtiessa saimme jo maistaa 13 m/s nousevia puuskia ja päätimme muun fleetin tapaan ottaa isoon yhden reivin heti alkuun. Keulalle luonnollisesti fokka. Ensimmäiseen starttiin lähdimme ehkä hieman varovaisesti ja ylämerkillä olimme neljäntenä. Tosin fleet oli aika hyvin nipussa lyhyen kryssin jälkeen. Vene kryssi aika mukavasti jopa iso reivattuna - tämä olikin ensimmäinen ratakisa, jossa Penelopea ajettiin reivatulla isolla.

Kauden ensimmäinen kisa ja etenkin lenssi reilusti yli 10 m/s nousseissa puuskissa oli hieno tulikaste käynnistyvään kauteen. Näimme jo ennen lenssin puoliväliä pari vauhdikasta broachia. Oma meno sujui hienosti, kunnes jiipin jälkeen spinnuskuutit jäivät hieman liian löysiksi. Puuskan ja parin aallon vauhdittamana saimme veneen keikkumaan sillä seurauksella, että vedimme komean kiinalaisen jiipin.

Vene jäi kiinalaiselle tyypillisesti hetkeksi kylkimakuulle, mutta ihaltavaa oli huomata koko miehistön varmat otteet tässä aika epätyypillisessä manööverissä. Kaikki tapahtui hyvin rauhallisesti, eikä kukaan varsinaisesti edes säikähtänyt ...paitsi ehkä Jania lukuun ottamatta, jonka isopurjeen skuutti heitti jiipissä veteen. Näin tapahtuman heti tuoreeltaan. Pätevänä gastina Jani jäi roikkumaan kiinni skuuttinippuun, joten minun olikin kohtalaisen helppo tempaista Jani takaisin kannelle. Välittömästi tämän jälkeen saimme veneen taas täyteen vauhtiin spinnulla. Siihen nähden, että yksi gasteista kerkesi uimaankin selvisimme kiinalaisestamme uskomattoman nopeasti - ehkä jopa alle minuutissa. Alamerkkiä lähestyessämme hieman hämmastyimme, kun tulimme poijulle ensimmäisenä. Muilla oli siis ollut lenssillä vähintäänkin yhtä vaikeaa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen oli kohtuullisen helppoa pitää ykköspaikka maaliin saakka.

Toisessa lähdössä pääsimme matkaan hieman ensimmäistä starttia paremmalla alkukiihdytyksellä. Ainoastaan Melisande ehti edellemme. Erojen kasvaessa hieman myös takanamme, päätimme ajella rauhassa ja pitää muut takanamme. Päivän saldo 1 ja 2 sijat antoikin hyvän lähtökohdan kisan toiseen päivään. Olimme kärjessä tasapisteissä Melisanden kanssa.

Sunnuntaiaamu olikin sitten täysin tuuleton. Odottelimme tuulta ja kisan käynnistymistä reilun puoli tuntia. Pian tuuli nousikin noin 6 m/s lukemiin ja pääsimme taas kisaamaan. Hieman edellispäivää helpommat olosuhteet tekivät eroista entistä pienempiä. Ensimmäisen kryssin väärin valitun laidan jälkeen pääsimmekin tosissamme taistelemaan. Onnistuimme pikkuhiljaa nousemaan jopa taistelemaan lähdön toisesta tilasta. Lutra Lutra kuitenkin puolusti paikkaansa hienosti ja saimme tyytyä 3 sijaan.

Kisan viimeiseen lähtöön lähdimme nyt tosissamme. Otimme mainion lähdön keskeltä linjaa. Hyvän veneen vauhtimme turvin karistimme pian muut veneet ympäriltämme ja kiersimme ylämerkin kakkosena hienosti sunnuntaina purjehtineen Thetiksen perässä. Tuulen noustua tauolla lähemmäs 8-9 m/s lukemia oli noin puolet veneistä vaihtanut genoan fokkaan. Tuulen ollessa kovimmillaan 9 m/s lukemissa ei vauhdeissa eri purjeilla ollut eroa. Toki fokalla pääsi hieman korkeammalle, mutta genoalla puolestaan kovempaa. Tuulen hiipuessa välillä 7 m/s lukemiin oli genoa kuitenkin selkeästi fokkaa nopeampi.

Onnistuimme ohittamaan Thetiksen heti ensimmäisellä lenssillä ja tämän jälkeen saimme varsin helposti pidettyä ykköspaikamme maaliin saakka. Lopulta ero seuraavaan venähti viimeisessä lähdössä. Pääsimmekin viikonlopun viimeisessä lähdössä hyvälle suorittamisen tasolle. Selkeä regattavoitto sarjalla 1,2,3,1 maistui makealta. Tästä on hyvä jatkaa kohti kauden seuraavia koitoksia.  Kiitokset loistavalle miehistölle hienosta kisasta!

Tulokset:
http://www.hss-segel.fi/sites/hss-segel.fi/files/page/2015/HSS_Spring_Cup_2015_tulokset_final.pdf

Kisaraportti, first317.fi
http://www.first317.fi/blog/2015/05/25/spring-cupissa-tiivis-kamppailu-sijoituksista/

Miehistö:
Perttu Rönkkö
Jussi Pekkarinen
Kalle Arponen
Miikka Raininko
Lauri Loikkanen
Jani Heino
Robert Tallberg

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Penelope - viimeinen First 31.7 luokkamestari

Odotukset kauden päätapahtumaa, luokkamestaruuskisaa kohtaan olivat Penelopella varsin korkealla. Tallinna Racen varaslähtötuomion ja muutenkin kauden vaihtelevien tulosten takia koko tiimimme lähti todella nälkäisenä kisaan. Kisalla oli tällä kertaa muutenkin juhlavat puitteet, olihan mukaan saatu peräti 20 venettä kauden 2015 Suomenmestaruusstatusta luokallemme tavoitellaksemme. 

Ensimmäiseen kisapäivään startattiin kohtalaisessa mutta ennusteen mukaan voimakkaasti heikkenevässä pohjoisen puoleisessa tuulessa, joka aluksi puhalsi vielä noin 4 m/s. Pääsimme ulos merelle hyvissä ajoin ennen kisaa ja teimme lyhyen manööveri ja boat speed treenin. Voimakkaasti shiftailevassa tuulessa mietimme taktiikkaa tarkoin ja päädyimme starttaamaan ekaan lähtöön poijun päästä. Hyvän lähdön jälkeen saimme pidettyä vauhtia hyvin yllä ja pääsimme ylämerkille toisena veneenä. Toisella kierroksella tuulen keventyessä lenssillä onnistuimme siirtymään kisan kärkeen ja avasimme kisan hienosti lähtövoitolla. 

Toinen lähtö osoittautui alusta saakka paljon hankalammaksi tuulen edelleen keventyessä 1,5-2,5 m/s lukemiin. Odotimme kevenevän tuulen kääntyvän oikealle ennusteen mukaan ja pyrimme lähtemään matkaan veneen päästä oikeaan reunaan päästäksemme. Harmiksemme viimeisellä minuutilla ennen lähtöä tuuli alkoi kuitenkin viritä uudelleen vasemmalta kääntyen myös samalla voimakkaasti vasemmalle. Tuloksena oli hyvin vinolla radalla ajettu speedway lähtö, johon saimme erittäin huonon startin. Onnistuimme ohittamaan pari kohtuullisen hidasta venettä ensimmäisellä kierroksella, mutta tämän jälkeen kunnollisia ohituspaikkoja ei enää ollutkaan merkkitilanteita lukuun ottamatta. Jouduimmekin tyytymään 8. sijaan.

Nollasimme kuitenkin onnistuneesti toisen lähdön tuloksen ja starttasimme päivän kolmanteen lähtöön taas hienosti aivan poijun päästä. Hyvän kryssin päätteeksi olimme ensimmäisenä ylämerkillä. Pyrimme puolustamaan paikkaamme lenssillä kevenevässä ja shiftailevassa tuulessa jiippaamalla pääjoukon eteen. Alamerkille tullessamme totesimme kuitenkin styyrpuurin halssilla pidempään jatkaneiden veneiden saaneen selkeän edun paremmassa tuulessa purjehtiessaan. Kiersimme alamerkin kolmantena ja pidimme paikkamme maaliin saakka. 

Ensimmäisen päivän saldo 1,8,3 oli mielestämme kohtuullisen hyvä suoritus vaihtelevissa olosuhteissa. Olimmehan yhteispisteissä toisena KumiTursaan jälkeen. KumiTursaan kahden hengen miehistöllä purjehtima sarja 2,2,1 noteerattiinkin kunnioituksella lauantain grillibileissä ja saunan lauteilla. Toki keveissä keleissä vene kulkeekin kevyemmällä miehistöllä. Pieni juhlinta maistui meillekin mukavan purjehduspäivän päälle.

Sunnuntaina lähdimme merelle huomattavasti reippaamassa nyt idän puoleisessa 6-7,5 m/s tuulessa. Koko miehistömme oli yhtä hymyä, koska tiesimme reippaamman tuulen sopivan meille erityisen hyvin. Uskoimme myös, että kahden hengen miehistöllä olisi varsin vaikea enää puolustaa kisan kärkipaikkaa.

Kilpailu oli tiukkaa päivän ensimmäisestä lähdöstä alkaen, jossa matkaan päästiin liikkeelle vasta mustalla lipulla yleisen takaisinkutsun jälkeen. Olimme hyvin hereillä startista alkaen, jossa varmoin ottein otimmekin kärkipaikan. Viimeisellä kierroksella etumatkamme seuraavaan venyi jo hieman yli sprederi-legin mittaiseksi :) Tuloksena siis selkeä lähtövoitto.

Päivän toisessa lähdössä tila alkoi olla vähissä starttilinjalla kisailun käydessä yhä tiukemmaksi. Jouduimmekin linjan yli pakotetuiksi aivan viime sekunneilla. Päätimme kuitenkin heti lähdön jälkeen korjata varaslähtömme ja pienen piruetin jälkeen starttasimme paaralla viimeisen lähtöveneen päästä lähteneen kilpakumppanin perän takaa. Huonosta lähdöstämme huolimatta tai ehkä myös paaran startin ansiosta pääsimme lauantaille valitsemamme taktiikan mukaisesti nopeasti oikeaan laitaan. Olihan tuuli jo ensimmäisessä lähdössä kääntynyt selvästi oikealle. Ajoimme lay-linen tarkoituksella hieman pitkäksi päästäksemme poijulle mahdollisimman vapaissa tuulissa. Hyvän vauhdinpidon ansiosta ja pienen tuulenkääntymän siivittäminä pääsimmekin ylämerkille peräti toisena veneenä alun vaikeuksista huolimatta. Pidimme paikkamme maaliin saakka, jossa meille ja kärjessä purjehtineelle Uhurulle selvisi heidän varaslähtönsä, joka heiltä oli jäänyt korjaamatta. Näin saimme jo toisen lähtövoiton.

Päivän viimeinen lähtö oli taas hyvin tiukka ja matkaan lähdettiin taas yksittäisen takaisinkutsun tahdissa. Saimme linjalta hyvän kiihdytyksen ja pääsimme taas kärkeen alusta saakka. Paikan pitäminen oli jälleen kohtuullisen helppoa hyvän veneen vauhtimme ansiosta. Venevauhtimme resepti oli mielestäni varsin yksinkertainen: Keskittynyt, tarkka pinnamiehen suoritus, jatkuva trimmaaminen ja 5 miehen armoton hengaaminen. Tulokset syntyivätkin saumattomalla ja kaikkensa antavalla tiimityöllä. Kiitokset tästä koko joukkueelle!   

Päivän tulokseen, kolmeen lähtövoittoon oli helppo olla tyytyväinen. Regattavoitto ja luokkamestaruus maistuivat makealta. Toivoa saa myös, että team Penelope jää viimeiseksi First 31.7 luokan luokkamestariksi, eli Suomenmestaruusstatukseen vaadittava 20 veneen joukko löytyy aina jatkossakin mukaan kisoihimme.

 
Tulokset:
https://hsk-members.appspot.com/download?blob-key=AMIfv94pmc07xqBrG6D8Ag3_EGKqgnAa0A7zfJ4kkVmMbpXtMgi9QhT37uw9divACV0_SYBqzU6ry0Ro8jJ9kcYvvSk8pzz2WltYQ9hFhOhT9DhwS66lBo-mtHdqr8cYREsAEXsEdsdf3bYJyqY2cXk0SyMaHG0PZQ

Miehistö:
Perttu Rönkkö
Markku Rönkkö
Jussi Pekkarinen
Kalle Arponen
Miika Kalliokari
Ville Rimpiläinen
Jani Heino

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Pummilla Tallinnaan

Tallinna Racen tuuliennusteen perusteella (tasainen lännen puoleinen keskituuli) ennustelin ennen kisaa mielessäni hieman tylsää kisaa. Ja jos kisa ajettaisiin koko matkan letkassa samalla halssilla, ei ohituspaikkojakaan ollut liiemmin tiedossa. Kisasta voisi kuitenkin tulla myös tiukka taistelu - olihan mukana ennätyksellisesti 14 Firstiä.

Lähdimme starttiin tavoitteena ottaa nappilähtö ja onnistuimmekin siinä mainiosti. Olimme linjalla täydessä vauhdissa juuri VHF:stä edellisiin signaaleihin verrattuna oikeaan aikaan tulleen 3-2-1-0 laskennan kanssa. Lähtöviesti tosin tuli 1-2 sekuntia myöhässä ennakkoon annettuihin signaaleihin nähden. Ruuhkaisella linjalla ainakin Milou ajautui selvästi linjan väärälle puolelle ennen lähtöä ja tuloksena oli luonnollisestikin yksittäinen takaisinkutsu. Mietimme oliko takaisinkutsu tarkoitettu myös meille, mutta totesimme, että olimme ottaneet lähdön oikein joskin todella tarkasti.

Pian sivutuuleen otetun lähdön jälkeen pääsimme virittelemään spinnuja keventyvässä tuulessa. Ensimmäiseltä kääntömerkiltä matkaa jatkettiin täyslenssissä noin 1 mailin ensimmäisen legin matkan. Erot muodotuivat jo alun spinnulegillä yllättävän suuriksi. Vain Lutra Lutra pysyi vauhdissamme mukana etelään päin kääntyessämme ja spinnujen laskiessa.

Jatkoimme sivutuuleen LYS veneitä ohitellen ja kasvattaen hiljalleen välimatkaamme myös Lutra Lutraan. Välillä tuulen keventyessä saatiin spinnukin vielä ylös noin 10 minuutiksi tiukalla sivutuulisuunnalla. Tuulen jälleen noustessa spinnut revittiin taas kannelle tiukkenevassa sivutuulessa. Manööverit sujuivat mainiosti ja kasvatimme taas etumatkaamme.

Kilpailu sujui varsin rauhallisissa merkeissä, kunnes tuuli alkoi illan pimetessä nousta ja kääntyä lähes tiukaksi kryssisuunnaksi. Lutra Lutra saavutti hieman tässä kohtaan meitä - ilmeisesti hieman painavamman miehistönsä ansiosta. Laivaväylällä alkoi taas tapahtua. Olimme pitkään aivan törmäyskurssilla meitä pimeydessä lähestyvän rahtilaivan kanssa. Mietimme kovasti vendan tekemistä, mutta emme uskaltaneet tehdä irtiottoa Lutra Lutran kurssista ja sen sijaan piinasimme tiukasti rahtilaivan perän taakse päästäksemme. Lähes paikallamme piinatessa Lutra Lutra saavutti meidät ja rahtilaivan kohdalla olimmekin aivan perätysten. Aikaa ei ollut hukattavana, joten ohitimme lopulta rahtilaivan perän noin 20 metrin päästä! Pysyimme kuitenkin Lutra Lutran edellä.

Rahtilaivan toimittua pace car:ina kisa jatkui taas tiukassa asetelmassa tuulen samalla noustessa nopeasti. Ukkospilven reuna nostattikin tuulen lopulta aina 13 m/s puuskiin. Noin puolen tunnin ajan olikin ajettava kieli keskellä suuta 1 genoalla ja täydellä isolla purjehtiessamme. Lutra Lutra ottikin yhden hätävendan pahimmassa puuskassa ja pääsimme jälleen karkuun hyvän vauhtimme ansiosta.

Tuulen jälleen kevennyttyä etenimme Tallinnan lahden suulle saakka taas kohtuullisen selkeässä johtoasemassa. Aegnan kohdalla tuulen kääntyessä edelleen vastaan jouduimme tekemään jopa pari vendaa länsipoijuille päästäksemme. Tallinnan lahdella pääsimme ajamaan taas lähes suoraan maalia kohti, mutta ajauduimme hieman rannan puolelle. Lutra Lutra otti hieman ennen meitä vendan keskemmälle lahtea. Odotimme kuitenkin tuulen edelleen kääntyvän vasemmalle, joten olimme tyytyväisiä asemaamme kunnes aloimme epäillä tuulen olevan heikompaa rannan tuntumassa.

Teimme käännöksen paaralle ja pääsimme lopulta vain muutaman veneen miten Lutra Lutran keulan eteen. Eli voimakkaampi tuuli keskemmällä lahtea oli tehnyt tehtäväsnsä. Onneksi pääsimme kuitenkin taas kerran puolustamaan ykköstilaamme. Lutra yrittikin ohitusta sinnikkäästi välillä nostaen ja välillä laskien. Puolustimme kuitenkin tarkasti. Ennen maalia pääsimme jopa tekemään yhtäaikaisia vendoja match race tyyliin lähes täysin pimeässä. Tästä ei enää Tallinna Race voisi jännemmäksi tulla. Saavuimme maaliin lopulta hienon purjehduksen jälkeen noin 5 veneenmittaa ennen Lutra Lutraa. Tallinnassa pääsimme nauttimaan kisateltan antimista jo klo 03 aikoihin. Olihan kisa ollut vauhdikas. Harvoin olemme aikaisemmin päässeet Firsteillä maaliin klo 2:35.

Lauantaina vasta iltapäivällä julkaistun tuloslistan myöstä totesimme, että tuomarit olivat merkinneet myös meidät varastaneiksi. Toki fiiliksiin tulikin pieni notkahdus, koska 5% scoring peanaltyn kanssa ei palkintopallille olisi asiaa. Toisaalta ei tulostaulukaan muuttanut mitenkään todella hienoa ja jännittävää purjehdustamme. Veneellä totesimmekin, että onhan se aika hienoa, että suorituksestamme on tehty jopa laulukin: Pum-pum pummilla Tallinnaan!

Lauantai-illan Tallinna excursion jälkeen paluupurjehdukselle selvisivät enää Perttu, Pekka ja Tuomo osan gasteista palattua laivalla Suomeen. Sunnuntaina saimme kuitenkin nauttia todella hienosta purjehdussäästä ja mukavasta sivutuulesta aina Helsinkiin asti.

Kiitokset koko miehistölle taas upeasta kisasta ja Tallinnan reissusta!

Miehistö:
Perttu Rönkkö
Markku Rönkkö
Miikka Raininko
Lauri Loikkanen
Pekka Härkönen
Tuomo Vierros


sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Huima Hangon Regatta

Team Penelopen Hangon festareille valikoitui tällä kertaa varsin vahva joukko Regatan nälkäisiä purjehtijoita. Mukana oli tiimissä jo pidempään mukana olleita konkareita, mutta myös ilahduttavan sankka joukko uusia kykyjä. Hangon Regatta onkin yksi tiimimme tärkeimmistä rekrytointitapahtumista :) 

Hankoa kohti lähdettiin jo keskiviikkona illan suussa. Siirtomiehistömme (Perttu, Saara S, Miikka K ja Saara L) pääsi nauttimaan jo Ormiksessa saaristotunnelmasta grillauksen ja erittäin hyvien löylyjen ryydittäminä. Olihan käytössä nyt ensimmäistä kertaa aivan uusi moderni eteläsauna. Takkahuoneen ilmeisestikin vielä tulevat maisema/lasiseinät vielä puuttuivat, mutta sauna itse osoittautui aivan loistavaksi kekseliäine sankosuihkuineen.

Itse Regatan purjehdusosuuteen startattiin perjantaina mainiossa aurinkoisessa säässä. Lännen puoleista tuulta oli sopivasti 6-7 m/s ja mukana oli hienosti 6 Firstiä. Muutenkin puitteet olivat mainiot - Luokallemme oli edelliskerran tapaan osoitettu paikat klassikkolaiturista aivan HSF:n terassin vierestä.

Päivän ensimmäiseen lähtöön startattiin ehkä koko luokankin osalta hieman varovasti. Päätimme suunnata ensimmäisen kryssin radan oikeaan reunaan mantereen puoleista tuulta tavoittelemaan. Ratkaisumme näytti pitkään mainiolta, kunnes huomasimme valtavan rahtilaivan tunkevan koko pelikentän läpi kesken kiivaan kryssitaistelun. Laivan takia jouduimme heittämään lay-lineltä vielä ylimääräisen parin sadan metrin paaran tikin laivan perän kautta kiertääksemme. Kryssillä tienattu hyvä asema valui hukkaan ja kiersimme ylämerkin täpärästi viimeisenä Firstinä hammasta purren. Sisuuntumisemme palkittiin hienosti, kun heti lenssin alussa ohitimme neljä venettä nopealla jiipillämme ja nousimme hetkessä toiseksi. Loppulenssin aikana ajoimme vielä kiinni ykkösen ja otimme lähtövoiton heti Regatan avauslähdössä. 

Toinen lähtö oli selvästi edellistä tiukempi. Alun jälkeen Penelope ja Uhuru ottivat pienen kaulan muihin ja ajoimmekin lopulta jäätävän kovia vene venettä vastaan tilanteita Uhurun kanssa. Tiukoista tilanteista seurasikin näkemyseroja kulkuoikeuksista ja punaiset liput viuhuivat. Viimeisellä lenssillä päätimme (tallimääräyksellä) lopulta puolustaa 2. paikkaa ja antaa Uhurun mennä edeltä. Hienon purjehduspäivän tuloksena oli siis päivän voitto! 

Rannassa tuloksesta otettiin luonnollisesti kaikki irti. Huvilallamme pidettyjen grillibileiden ja saunan jälkeen pääsimme pokkaamaan päivän voittajan pystin, joka osoittautui erikoisesta ulkonäöstään huolimatta varsin kelvolliseksi sampanjamaljaksi. Kiitokset koko First fleetille mainiosta after race sessiosta veneiden kansilla pitkälle iltaan. Mainion alkuvauhdin saattelemana olikin luontevaa siirtyä ottamaan haltuun HSF:n tanssilattiaa.

Voitonjuhlat vaativat toki veronsa ja lauantaiaamun toivebiisiksi valikoituikin nopeasti "Milloin jätkät tulee, Sami onko jätkiä näkynyt…". Jätkät eivät kuitenkaan pettäneet ja rantaan päästiin taas toivoa täynnä olevalla tiimillä. Muutamia  pelaajavaihdoksia tehtiin, jotta kaikki innokkaat Penelope tiimin tuoreet kyvyt pääsisivät vuorollaan näyttämään kyntensä. Veneellä vastassa oli ehkä osan miehistöä helpotukseksi sankka sumu ja AP viiri. Vesille päästiinkin hyvin kevyessä tuulessa vasta pari tuntia myöhässä. Teimme pienen herkistelytreenin sumussa, joka ei millään tuntunut aukeavan. Purjehdus päättyikin pian No Races Today lippuun ja ensimmäisen päivän tuloksen turvin päästiin jo toistamiseen voitolla yöhön. Lauantain ainoaksi kisatapahtumaksi jäikin illan vietto, josta team Penelope kuittasi tapansa mukaan taas täydet pisteet. Tiimimme oli taas vahvasti edustettuna -  erityisesti H-veneiden järjestämissä laituribileissä ja luonnollisesti HSF:n karkeloissa. 

Sunnuntaina päästiin jälleen kisaamaan purjein. Keliä oli nyt jo reippaammin. 8-9 m/s napakka itätuuli antoi aihetta vaihtaa fokat keulille. Haimme innokkaasti trimmiä pre start treenissä ja lopulta vedimme takastaagin taljan poikki asti. Vaihdoimme uuden narun ripeästi katkenneen tilalle, mutta ylimääräisestä manööveristä johtuen tulimme starttiin viime hetkellä. Parantelimme takaa-ajoasemaamme tasaisesti koko kisan ajan ja hyvävauhtisen virheettömän ajomme tuloksena saimme kärkipaikalla seilanneen Uhurun kiinni toisen lenssin lopuksi ennen viimeistä alamerkkiä. Alamerkillä arvelimme voivamme saavuttaa peiton juuri ennen zonea. Valitettavasti jäimme yhden surffin vajaaksi ja peitto syntyi noin 2,5 veneenmittaa ennen poijua. Kiersimme merkin rinta rinnan Uhurun kanssa (hiuksen) hienosti ilman kosketuksia vastustajamme karjuessa protestin merkiksi. Tunnustimme peiton syntyneen aavistuksen verran liian myöhään ja otimme rangaistuskäännöksen nopeasti. Hyvän vauhtimme ansiosta olimme maalissa lähes yhtä aikaa Uhurun kanssa, mutta kakkostilalla. 

Päivän  ja koko kisan viimeinen lähtö ratkesi edellisen lähdön tapaan hyvään veneenvauhdin pitämiseen. Uhuru ja Penelope olivat jälleen ylitse muiden. Harmiksemme Uhuru ajoi toisen todella hienon kisan ja Penelopen oli tyytyminen toiseen tilaan. Päädyimme näin koko kisaviikonlopun osalta tasapisteisiin Uhurun kanssa, joka toisen päivän ykköstilojensa turvin vei täpärästi voiton vesillä käydyissä kisoissa. 

Team Penelopella todettiin yksissä tuumin, että kakkonen oli tällä kertaa ykkönen. Kun purjehduksiin lisätään vielä rannassa saavutetut voitot oli regatan saldo napakymppi. Ja voihan juurikin olla että illan uroteot veivät merellä tehtävistä suorituksista sen kisan voittoon vaadittavan viimeisen rutistuksen. Jos Hangossa tavoittelimme voittoa sekä merellä, että rannassa pääsimme lähes tavoitteeseemme. 

Kiitokset koko Team Penelopelle aivan mahtavasta Regattaviikonlopusta! Olitte kaikki loistavia ja oli ilo nähdä paljon uusia kasvoja tukemassa tiimimme menestystä. Tästä on hienoa jatkaa kautta eteenpäin ja rakentaa menestystä myös tuleviksi vuosiksi laajan gasti ja kannustusjoukon tukemana.

Tulokset:
http://www.hangoregattan.fi/images/resultat/AreaD/BANA_D_Final.pdf

Miehistö:
Perttu Rönkkö
Miika Kalliokari
Miikka Raininko
Ville Rimpiläinen (pe ja la)
Saara Sumiala (pe ja su)
Lauri Voipio (pe ja la)
Kalle Arponen (la ja su)
Terhi Lohela (pe)
Nea Leinonen (la)
Jani Heino (su)
Rasmus Saarnia (su)

torstai 5. kesäkuuta 2014

Itämeren puolesta