keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

A night to remember


Parasta iltapurjehdusta! Olipa ilta...
Iltakisoissa on jo (liian) pitkään kierretty saaristoratoja vailla tiukkatempoista kisatunnelmaa. Kaudelle 2014 oli viimeinkin saatu rakennettua uusi formaatti - iltakisasarja, jossa päästäisiin nauttimaan ratapurjehduksen sykkeestä keskellä viikkoa. Doylen Matt Hodgsonin, HSK:n ja monen muun innokkaan purjehtijan tuella tämä kaikki oli viimeinkin saatu aikaan. Kiitokset ja kumarrus.

Uusi upea kisasarja päästiin aloittamaan Melkin rata-alueella täydellisissä studio-olosuhteissa -  5-7 m/s itätuulessa lämpimässä, aurinkoisessa, upeassa kesäillassa. Mukana oli hienosti 6 First 31.7:aa ja useita muiden veneluokkien ratapurjehtijoita. Team Penelope kävikin kiinni ahnaasti komeaan kattaukseen heti ensimmäisestä startista alkaen. Hyvin ajoitetun lähdön siivittämänä ykköspaikka kisassa aukesi jo ensimmäisellä kryssillä. Varman miehistötyöskentelyn tuloksena oli voitto selkeällä marginaalilla.

Toiseen starttiin lähdettäessä kilpakumppanit olivat selvästi terästäytyneet ja lähtölinjalla alkoi olla jo paljon ahtaampaa ja tiukempi vääntö. Koko ensimmäinen kryssi mentiin tiukassa 6 veneen pakassa ja team Penelope selvisi ylämerkille toisena vain pari veneen mittaa ykköstilasta. Penelopen ja perässä kärkkyvän Uhurun vauhdikkaan lenssiajon tuloksena kärki saatiin ajettua kiinni ja kärkikolmikko saapui alamerkille lähes yhtä aikaa. Olimme onneksi juonineet Penelopelle suotuisan aseman poijulle saavuttaessa, joten saimme tilaa ensimmäisenä olevalta veneeltä merkillä ja olimme edelleen puhtaasti (ilman peittoa) Uhurun edellä.

Merkin kierto näistä asetelmista oli luonnollisestikin ruuhkainen ja tiiviin kisalatauksen sekä tilanahtauden vuoksi päästiin kohtuulliseen lähitunnelmaan, jonka seurauksena molemmat vastustajamme joutuivat ottamaan 360 asteen rangaistuksen. Vahvistimme näin toisen lähtömme ykköstilan, jonka pidimmekin vaivatta maaliin saakka. Team Uhuru ansaitsee kyllä myös erityismaininnan hyvästä vauhdistaan radalla. Rangaistuksista huolimatta Uhuru tuli maaliin toisena!

Kaksi voittoisaa purjehdusta mainioissa olosuhteissa suorastaan vaativat arvoisensa päätöksen. Niimpä päätimmekin suunnata heti kisan jälkeen edellisviikonlopun Spring Cupin palkintojenjaon jatkoille HSS:n laiturijuhlaan. Vaikka olimmekin varsinaisesta palkintoseremoniasta pari tuntia myöhässä saimme pian pystit käteemme, huuruiset oluet janoisille matruuseille ja mainion grillivarrastarjoilun koko seurueelle. Ajoituksemme oli toisaalta myös varsin täydellinen, koska illan pääesiintyjä viritti viulunsa soimaan heti pöytään päästyämme. Kiitokset HSS:lle upeasta illasta!

Iltapalan ja lyhyen merimatkan jälkeen pääsimme vielä lopuksi HSK:n saunan lämpöön. Lauteilla totesimme, että näitä hetkiä varten kannattaa kesää ja purjehduskautta odottaa aina koko pitkä talvi. Kiitokset upean työn tehneelle Penelopen miehistölle, hyvän vastuksen antaneille kilpakumppaneille ja koko shown mahdollistaneille järjestäjille upeasta illasta. Tämä muistetaan vielä pitkään.

Tulokset:
http://twilightracing.fi/tulokset/

Miehistö:
Perttu Rönkkö
Jussi Pekkarinen
Lauri Loikkanen
Miikka Raininko
Ville Rimpiläinen

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kauden avaus - HSS Spring Cup


Kauden 2014 ranking-sarja avattiin First luokalle uudessa osakilpailussa HSS:n järjestämässä Spring Cupissa. Heti alusta saakka kilpailujärjestäjien otteet olivat vakuuttavat ja olimmekin kovin tyytyväisiä saadessamme uuden osakilpailun ja kisajärjestäjän sarjallemme.

Olosuhteet kisaamiselle olivat koko viikonlopun varsin haastavat. Tuulta oli erittäin niukasti ja se oli suunnaltaan varsin vaihtelevaa. Toisaalta oli mahtavaa olla toukokuussa kerrankin vesillä palelematta. Harvoin toukokuussa otetaan aurinkoa veneen kannella (koko miehistö shortseissa ilman paitaa) rennosti musiikin soidessa. Tätä huvia saimme kuitenkin tällä kertaa runsaasti molempina päivänä.

Itse kisaan päästiin lauantaina parin tunnin odottelun jälkeen 1,5-3 m/s tuulen tasoittuessa idän suunnalle. Otimme nappilähdön varsin vinon linjan poijun päästä ja olimmekin heti lähdön jälkeen mainiossa asetelmassa kunnes uusi voimakkaampi tuulialue levisi rata-alueelle meren puolelta. Lähes koko oikea laita pääsi näin livahtamaan yläpoijulle ennen meitä ja olimme noin puolessa välissä yhteensä 10 veneen fliittiä. Emme kuitenkaan lannistuneet vaan aloitimme tiukkaakin tiukemman ajojahdin. Ohitimme ensimmäisen veneen jo kahden yläpoijun välisellä lyhyellä legillä, toisen heti merkin kierron /spinnun noston aikana ja muutaman seuraavan ensimmäisellä lenssillä. Olimme jatkuvasti erittäin hyvin hereillä ja etenkin lenssivauhtimme oli fliitin parasta aktiivisen ajomme ansiosta. Ensimmäisen lähdön nousujohteisen työn tuloksena oli sija 2.!

Toisen lähdön pre-startissa tuuli kuoli varsin voimakkaasti viimeisellä minuutilla ja oma sekä usean vastustajan lähtökiihdytys jäi reilusti vajaaksi. Olimme siis taas takaa-ajoasemassa. Jatkoimme peliä samoilla lääkkeillä kuin ensimmäisessä lähdössä ja nostimme sijoitustamme askel askeleelta. Haastavammaksi tilanteen teki tällä kertaa mereltä päin hieman noussut tuuli. Suuri osa startista oli speedway ajoa radan oikeata laitaa noudattaen. Nousimme lopulta kiinni kolmantena purjehtineen Uhurun perälaitaan, mutta matka loppui ennen mahdollista ohitustilannetta.

Kisapäivän jälkeen huomasimme tulosten menneen ristiin todella rajusti. Päivän lähtövoittajien saldot olivat mm sijat 1+9 ja 9+1! Tasaisen varma työskentelymme olikin nostanut meidät ykköspaikalle vain pisteen erolla seuraavana vaanivaan Uhuruun ja tämän jälkeen pisteen päässä Melisandeen. Pieni jännitys säilyi vielä hetken joutuessamme haastetuksi protestiin, jossa uskoimme kuitenkin olevan vahvoilla. Jury käsitteli asian nopeasti ja kannaltamme mukavasti - protestin tehnyt vene tuli diskatuksi, koska ei antanut meille mahdollisuutta väistää vaikka suojan puolen veneenä nopeasti syntyneessä tilanteessa olikin.

Sunnuntaina odottelimme lauantain tapaan jälleen suotuisia tuulia aurinkoa ottaen, kunnes kello 14 aikoihin iltapäivällä järjestäjät panivat pelin poikki. Saimme näin kauden avausvoiton ja hienon varaslähdön kesän lämpöön ja auringonottoon.

Miehistön varmaotteinen toimista oli tälläkin kertaa Penelopen kovin ase ja menestyksen tae. Kiitokset koko jengille mahtavasta otteesta! Kisamiehistömme koostui tällä kertaa Penelopen tutuista vakiogasteista ja muutamasta uudesta kyvystä, jotka näyttivät taitonsa kisassa ja ovat toivottavasti jatkossakin tiiviisti mukana Penelopen kisailussa. Tervetuloa tiimiin Osku, Jani ja Miikka!

Tulokset:
http://www.hss-segel.fi/sites/hss-segel.fi/files/news/2014/2268/springcup2014.pdf

Miehistö:
Perttu Rönkkö
Jussi Pekkarinen
Kalle Arponen
Lauri Loikkanen
Oskari Vetriö
Jani Heino
Miika Kalliokari

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Luokkamestaruuskisa

Kauden 2013 ainoa Ranking kisa Penelopen kalenterissa oli HSK:n järjestämä luokkamestaruuskisa. Penelopen riveissä kisaan lähti nälkäinen miehistö, josta suurin osa oli mukana kanssani kauden suurimmassa satsauksessa, X-35 Diavoletto MM-kisaprojektissa. Näin Penelopen oma kisakausi jäikin tällä kaudella yhteen kisaan.

Mukana oli jälleen hienosti jopa 14  venettä ja kisaan päästiin hienossa säässä. Alusta asti kilpailu oli erittäin tiukkaa ja oli hienoa huomata First 31.7 luokassa kohisten noussut taso. Tiukkojen starttien jälkeen ylämerkille tultiinkin usein yhtenä nippuna ja onnistuminen tai epäonnistuminen näkyi heti useiden sijoitusten muutoksina.

Ensimmäisen päivän tiukan väännön jälkeen Penelopen saldona olivat sijat 3, 2 ja 1. Tulos riitti niukasti johtopaikkaan ensimmäisen päivän jälkeen. Peli oli kuitenkin täysin auki kärkiveneiden ollessa lähes tasapisteissä.

Toisena purjehduspäivänä vääntö kärkikolmikossa jatkui tiukkana Fun Firstin ja Garcen antaessa tiukan vastuksen. Koko kärkikolmikko oli lähes tasapisteissä vielä ennen viimeistä ratkaisevaa purjehdusta. Otimme nappilähdön viimeiseen starttiin ja olimme kiinni regattavoitossa, kunnes epäonneksemme genoan falli katkesi. Vaikka saimmekin genoan jälleen ylös kohtuullisen nopeasti spinnufallilla, maksoi välinerikko kolme sijaa viimeisessä lähdössä. Tiukassa kisassa käsillä ollut kulta vaihtui näin pronssiin.

Suuret kiitokset mahtavalle Penelopen miehistölle hienosta purjehduksesta. Kiitokset myös kilpakumppaneillemme tiukasta ja erittäin antoisasta kisasta.

Tulokset:
https://hsk-members.appspot.com/download?blob-key=AMIfv95_X_NUebI_z80UwYTFtQKd85w3t4oC0lTfQTh9-Da75FI6VZPNvfvCTV-oJJZLib7qXHMylgKpLoZHJ9aOZwcR6ZV4YqnzXFE7BwC9JgU0s2-wVXwXz_G4ndHKEJ3vScNu5HYV4Z_K-6g-lTuqwH7WW8H0kA

Miehistö:
Perttu Rönkkö
Markku Rönkkö
Kalle Arponen
Miikka Raininko
Ville Rimpiläinen
Mikko Rosti
Jaakko Kantola (la)
Lauri Loikkanen (su)

torstai 20. syyskuuta 2012

Sokerina pohjalla kauden viimeisen iltakisan voitto

Kauden viimeiseen torstaikisaan lähdetiin mainiossa säässä - ilta-auringossa ja reippaassa 8-10 m/s lounaistuulessa. Kisan osanotto oli taas kerran mukava, yhteensä 11 venetä, joista 4 Firstejä. Penelopen tiimi oli saanut vieraikseen kolme eirtyisen innokasta First purjehtijaa: Kari, Jaakko ja Petri suunnittelivat Firstin hankintaa (ulkomailta) ja tulivat testipurjehdukselle. Oli siis näytettävä mihin First pystyy!

Lähdimme kisaan kovalla latauksella ja olimme lähtölinjan yli ehkä puoli sekuntia ennen starttia. Varaslähdön huomattuamme palasimme nopeasti takaisin linjalle komeasti kahden veneen välistä pujotellen. Pääsimme lopulta matkaan kohtuullisessa asemassa noin minuutin kärkeä perässä.

Trimmi oli kunnossa heti alusta alkaen ja saimme Koirakaria lähetyessä (B-rata) etumatkaa hyvin kiinni. Koirakarilla edellä oleva fleetti ajoi karin yläkautta kääntömerkkinä toimivalle itäviitalla. Me valitsimme kahden muun veneen ohella karin alapuolisen oikoreitin. Pääsimme näin spinnun nostossa jo aivan edellä menevien veneiden tuntumaan.

Hienosti ajetun spinnulegin ansiosta ohitimme useita veneitä ja yhden Firstinkin - Uhurun. Alamerkillä olimme jo aivan kisaa johtaneen Melisanden peesissä ja pääsimme kryssille hyvissä asemissa. Kryssivauhtimme oli jälleen kerran hyvä ja tarkan ajamisen ansiosta nousimme ensimmäiseksi Firsteistä. Ajoimme samalla tiukkaa kisaa Elan 310:n kanssa, jonka saimme myös pysymään takanamme. Vain Dehler 34 pääsi niukasti edellemme.

Koirakarilta maaliin saavuttiin fokalla slööraten. Suunta oli liian tiukka spinnulle 8-9 m/s tuulessa. Maaliin saavuimme aivan Dehlerin ja Elanin kannassa Firsteistä ensimmäisenä. Dehlerin ja Elanin etumatka ei siis riittänyt ja otimme makean LYS voiton kruunaamaan muutenkin hienosti sujuneen kisakauden.

Kiitokset koko miehistölle hienosta tsempistä ja onnea oman Firstin metsästykseen Pohjois Euroopan venemarkkinoilta. Juuri tällaisia kisamiehiä kaipaamme lisää First luokkaan!

Tulokset:
https://hsk-members.appspot.com/download?blob-key=AMIfv97wM_ADXhWk6vTvkyhALrdtj3gnH6goiXq4E66RvB7gvpFvejLHaXoW9KxcLQRaGhI8Pdc8zmlQgHaWdusWjWBKLUbDmO6MdOncBqZI_z-x2xpR1JopBTTlGva-ZJttQXU_u3ujwRHYDqJmufBkUNVYPdIGjht57O47iJ6LuvOUaCsoD4U

Miehistö:
Perttu Rönkkö
Aapo Heijola
Sampsa Söyrilä
Kari Ståhlberg
Jaakko Lehtonen
Petri Lehtonen

torstai 13. syyskuuta 2012

Tiukkaa vääntöä HSK klubimestaruudesta

Tämän kertaisessa iltakisassa oli liäpanoksen HSK:n klubimestaruus ja mukana oli hienosti 11 venekuntaa, joista 4 Firstejä. Ennusteen mukaan tuulta piti olla lounaasta jopa 8m/s, mutta startissa keli näytti todella vaisulta. Penelopellakin matkaan päätettiin lähteä 1 genoalla.

Kohtuullisen hyvän lähdön turvin koirakaria kohti (B-rata) päästiin hyvissä asetelmissa. Casper (Dehler 34) kulki hyvin kevyessä kelissä ja otti pian kärkipaikan. Lähestyimme Koirakaria hieman toisena Firsteistä olevaa Melisandea edellä, kunnes huomasimme Melisanden valitsevan reitin Koirakarin alapuolelta suoraan uutena kääntömerkkinä toimivalle itämerkille. Reitin muuttaminen oli osaltamme jo myöhäistä ja saavuimme merkille rinta rinnan Melisanden kanssa. Aivan takanamme Low (Siesta 32) ruikkui hyvin mukana.

Spinnulegi oli lähes suoraan myötäinen, joten veneiden leikkaillessa pääsimme tekemään hieman reitin valintaa. Lenssi meren puolelta onnistui hyvin ja pääsimme kohtuulliseen johtoon Firsteistä. Melisande ja Fun First sinnittelivät kuitenkin aivan takanamme alamerkin kierrossa. Hyvän kryssin ansiosta saimme rakennettua noin minuutin kaulan Melisandeen ja Fun Firstiin. Valitettavasti myös Low sinnitteli edelleen aivan perässämme ja Casper oli päässyt selvästi karkuun.

Maaliin slöörailtiin Koirakarilta aluksi genoalla, mutta pian myös spinnut nousivat. Maaliintulon jälkeen saimme myös LYS tulokset, joissa sijoituimme kolmanneksi. Voiton vei Casper ja toisena Low. Otimme kuitenkin hienon First 31.7 iltasarjan voiton. Kiitokset koko miehistölle mukavasta purjehduksesta!

Tulokset:
https://hsk-members.appspot.com/download?blob-key=AMIfv97wM_ADXhWk6vTvkyhALrdtj3gnH6goiXq4E66RvB7gvpFvejLHaXoW9KxcLQRaGhI8Pdc8zmlQgHaWdusWjWBKLUbDmO6MdOncBqZI_z-x2xpR1JopBTTlGva-ZJttQXU_u3ujwRHYDqJmufBkUNVYPdIGjht57O47iJ6LuvOUaCsoD4U

Miehistö:
Perttu Rönkkö
Heikki Pulsa
Sampsa Söyrilä
Tuomo Vierros
Kristian Husman

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Luokkamestaruus Penelopelle vauhdikkaassa kisassa

 
Ranking sarjan odotettu päätapahtuma, luokkamestaruuskisa sai arvoisensa puitteet tuulen puhaltaessa reippaasti (9-11 m/s) kaakosta heti lauantaiaamusta alkaen. Kisaan oli ilmoittautunut 11 venettä, joista 9 ilmeisesti kelin verottamana starttasi kisan ensimmäiseen lähtöön Melkin rata-alueella.

Ensimmäisessä lähdössä huomasimme reippaan tuulen asettamat haasteet purjehdukselle lyhyellä radalla. Tilanteet tulivat välillä eteen turhankin nopeasti ensikertaa yhdessä purjehtivalle miehistöllemme. Suoritukseen nähden (startti hieman myöhässä ja mm. kaksi broachia, joissa spinnu karkasi molempien skuuttien koko mitan päähän) kolmas sija avauslähdöstä oli kohtuullisen hyvä tulos. Toinen lähtö sujui jo huomattavasti paremmin. Hyvän lähdön jälkeen pääsimme ylämerkille yhtäaikaa Uhurun kanssa, mutta pienten spinnuongelmien hidastamana tulimme maaliin toisena. Päivän kolmanteen lähtöön lähdimme reivatulla isolla (kaikki muutkin olivat tähän mennessä reivanneet) puuskien noustessa 12 m/s. Jo toisessa lähdössä huomasimme reivatun ison olevan hieman nopeampi kryssillä näissä olosuhteissa, eikä pienempi iso näyttänyt lenssilläkään hidastavan.
 
Kolmas lähtö sujui startista asti edellisiä lähtöjä varmemmin ottein - miehistö oli päässyt sisään kovan tuulen manöövereihin. Yksinkertaisimme myös hieman purjehdusta (mm. spinnupuomi jätettiin kanteen kahdella viimeisellä kierroksella Peikin toimiessa puomina) ja tuloksena oli kisan ensimmäinen lähtövoitto. Tähän oli hieno päättää nousujohteinen päivä.
 
Sijoitusten mentyä sopivasti ristiin (Penelope, Uhuru ja Miss Piggy - kaikilla sijat 1., 2. ja 3.) lähdettiin toiseen päivään jännittävässä tasaspistetilanteessa. Rata-alueelle purjehdimme mukavassa tuulessa fokalla, mutta ensimmäistä starttia odotellessa vaihdoimme 1. genoaan tuulen käydessä alimmillaan 4. metrissä.
 
Olimme startissa hienosti hereillä ja pääsimme ensimmäiselle ylämerkille
aivan kärjessä. Pidimme 1. paikkamme läpi startin ja otimme tiukemman otteen regatan johtoon. Tuulen noustessa ensimmäisellä tauolla vaihdoimme fokkaan hienosti ennen muita venkuntia. Vauhtimme oli jälleen hyvä ja otimme toisen 1. sijan ja varmistimme luokkamestaruuden jo 5 lähdön jälkeen!
 
Viimeisellä tauolla tuuli nousi edelleen mukavasti puuskissa jo päälle 10 m/s, joten päätimme lähteä mukaan viimeiseenkin lähtöön. Viimeinen lähtö ajettiinkin tuulen kääntymisen myötä varsin vinolla speedway radalla. Hyvän lähdön ja vauhtimme ansiosta pääsimme kärkeen heti ensimmäisellä kryssillä, jonka jälkeen 1. sija oli kohtuullisen helppo pitää vinolla radalla. Lenssillä nopeudet nousivat parhaimmillaan jo yli 11 solmun.
 
Luokkamestaruuskisa tarjosi hienon annoksen vauhdikasta välillä hyvinkin tiukkaa one desing purjehdusta. Kiitokset koko miehistölle mahtavasta purjehduksesta. Otteet paranivat hienosti kisan vanhetessa ja sunnuntain 3 ykkösen sarja oli komea päätös kauden ranking-sarjalle.
 
Tulokset:
 
Miehistö:
Perttu Rönkkö
Markku Rönkkö
Lauri Loikkanen
Miikka Raininko
Saara Sumiala
Peik Åström
Ville Paija (la)
Kalle Arponen (su)

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Helsinki Tallinna Race

 
Kisaan lähdettiin erittäin kevyessä itä tuulessa kauniissa ilta-auringossa. Lähtölinjalla oli kohtuullisesti kuhinaa ja hyvän lähtöpaikan varmistaaksemme tulimme aivan linjan tuntumaan jo hyvissä ajoin yli minuutti ennen lähtöä. Linjan ruuhkautumisen takia kiihdytyksemme jäi hieman lyhyeksi ja pari alapuoleltamme keskemmältä linjaa lähtenyttä venettä (Lutra Lutra ja Joonatan) pääsi hieman edellemme.

Onnistuimme kuitenkin alkukiihdytyksessä ohittamaan Joonatanin ja ottamaan kakkospaikan aivan Lutra Lutran perässä. Kisan uuden lähtöpaikan mukanaan tuoma lyhyt itä-länsi suuntainen legi mentiin spinnuilla tiukassa takaa-ajossa. Juuri ennen kääntömerkkiä kryssille tuulen keventyessä pudotimme spinnumme vedosta pariksi sekunniksi. Tämä pieneltä tuntunut virhe aiheutti kuitenkin kevyessä tuulessa Lutra Lutran johdon venymisen muutamaan veneen mittaan. Kryssillä kohti kasuunia tuuli edelleen keveni ja putosi ajoittain jopa alle 2 m/s. Onnistuimme kuitenkin tuulen metsästyksessä kohtuullisesti ja ero takanamme tuleviin veneisiin kasvoi - valitettavasti sama tapahtui myös edellämme.

Illan pimetessä kohti yötä tuuli kääntyi vastaiseksi ja jouduimme tekemään muutamia vastakäännöksiä ennen Kasuunia. Kasuunilta jatkoimme heikkotuulista kryssiä kohti Tallinnaa. Keskellä Suomen lahtea tuuli jälleen virkistyi (n. 5 m/s) ja pian tuulen nousemisen jälkeen koimme todella erikoisen tuulen kääntymän. Tasaisesti puhaltanut tuuli kääntyi äkisti yli 90 astetta etelästä länteen. Kääntymä länteen oli sinänsä ennustuksen mukainen, mutta tuulen kääntymisen nopeus ilman välissä usein olevaa pläkää oli uusi kokemus. Hienoa toisaalta oli, että Helsinki Tallinna reitille saatiin vihdoin vaihtelevampi reitti - kryssi lenssi rata :)

Tuulen käännyttyä länteen nostimme pian spinnun ja matka kohti Tallinnaa taittui nyt jopa 7 solmun nopeudella. Aegnalla ilmoittautuessamme saimme vahvistuksen arvailuillemme kisan tilanteesta. Kuten tyypillistä on olivat erot venyneet. Lutra Lutra oli selvässä yli puolen mailin johdossa ja ero takanamme oli vieläkin isompi. Emme kuitenkaan menettäneet toivoa vaan päätimme lähteä kuromaan kiinni etumatkaa.

Heti Aegnan ohituksen jälkeen aamun valjetessa tuuli alkoi kevenemään taas aina pläkään asti. Pystyimme pitämään vauhtimme kuitnekin kohtuullisesti ja pian ajoimme kiinni ison joukon veneitä, joiden mukana oli myös Lutra Lutra. Kevyt tuulisen spinnulegin aikan pääsimme jo Lutra Lutran rinnalle ja valitsimme hieman meren puoleisemman reitin kuin Lutra. Saimme mukavasti puuskia meren puolelta ja pääsimme lopulta Lutran ohi, kunnes jouduimme uuteen pläkään aivan lähellä maalia.

Seisoimme hetken lähes paikallamme, me hieman edellä meren puolella ja Lutra maan puolella, kunnes uusi puuska puhelti veneet liikkeelle. Valitettavasti puuska tuli tällä kertaa lähempää maata ja nosti Lutran taas johtoon vain pari veneen mittaa edellemme.

Maaliin tulimme First luokan toisena veneenä ja satamassa huomasimme, että olimme maalissa lähes ensimmäisten joukossa. Tämä lupasi siis hyvää LYS tuloksia ajatellen. LYS tulosten selvittyä totesimme Firstien purjehtineen todella hienosti: sijat 2. ja 3. Firsteille ja peräti 6 Firstiä 10 parhaan joukkossa LYS 2 sarjassa!

Perillä Tallinnassa otimme ilon irti podium sijoituksestamme. Penelopen afres sail partyt olivat jälleen kerran vertaansa vailla. Kiitokset koko miehistölle hienosta kilpailusta ja reippaasta menosta rannassa. Onnittelut myös koko First fleetille hienoista LYS sijoituksista.

Tulokset:
http://www.helsinkitallinnarace.fi/assets/uploads/file/Mandatum_Life_Helsinki-Tallinna_Race%202012_tulokset_LYS_2.pdf

Miehistö:
Perttu Rönkkö
Lauri Loikkanen
Miikka Raininko
Tuomas Hilakari
Tuomo Vierros
Pekka Härkönen