tiistai 29. toukokuuta 2012

Mahtava kauden avaus














Penelopen kauden ensipurjehdus KoPun tiistiksissä purjehdittiin lähes studio-olosuhteissa. Auringonpaisteessa, noin 6 m/s etelätuulessa. Mukana kisassa oli iso fleetti (yhteensä 39 venettä) ja mikä parasta kuusi First 31.7:aa, joten kausi päästiin avaamaan mukavalla one design kisailulla.

Lähdimme kisaan täysin purjein, 1 genoalla ja upouudella WB:n spinnulla. Testattavana oli muitakin uusia välineitä - isopurjeen puomin uraan kiinnitetty sukka spinnupuomille. Kisaan lähdettin hieman vinolta starttiviivalta kohti Melkin länsiviittaa (F-rata), jonne lähes kaikki veneet pääsivät ilman vendoja, mutta tiukkaa kryssiä. Starttasimme lähes nappiajoituksella linjan edullisemmasta, poijun päästä hieman riskillä mahdollisesti jääden muun fleetin alapuolelle.

Taktiikka osoittautui kuintenkin toimivaksi, koska saavuimme länsiviitalle kakkosena aivan meitä selvästi nopeamman Ridaksen (Victoria) imussa. Melisande oli hienon starttinsa ansiosta lähes perässämme, joten pääsimme heti alusta alkaen mukavaan vene venettä vastaan kisaamiseen. Länsiviitalta suunta laski sivuvastaiseen aina Melkin jääpoijulle saakka. Ajelimme edelleen tiukkaa kisaa Melisande perässämme. Melkiltä käännyimme kryssille kohti Rysäkarin eteläviittaa. Pääsimme kryssin alkupuolella hieman irti Melisandesta ja tässä kohtaa saimme peräämme J-92:n, jonka kanssa kävimme tiukkaa kisaa aivan kryssin loppuun saakka. J-92 (Shere Khan) ohittikin meidät jo kertaalleen paremmalla veneenvauhdilla, mutta onnistuneiden shiftien ottomme takia saavuimme kääntömerkille edelleen kakkosena Ridaksen perässä.

Spinnulegillä pääsimme jiippailemaan uudella WB:n spinnullamme, johon olimme erittäin tyytyväisiä. Tosin emme päässeet testaamaan vauhtia varsinaisesti vene venettä vastaan, koska eroa takana tuleviin veneisiin oli kertynyt jo kryssillä ja näytti kyllä edelleen spinnullakin tulevan mukavasti. Ainoa harmimme oli Ridas, joka kasvatti edelleen etumatkaansa.
Melkillä pudotimme spinnun hetkeksi, kunnes taas maalia lähestyessämme nostimme sen uudelleen. Tosin suunnan käännyttyä hieman tiukemmaksi nostimme hieman litteämmän paremmin leikkaamiseen soveltuvan Northin spinnun. Hieman ennen maaliviivaa pääsimme ihailemaan vielä (10 min myöhemmin lähteneen) isomman luokan kärkikamppailua takanamme. Maaliin tulimme edelleen koko fleetin toisena veneenä. Yksikään isonkaan luokan vene ei ehtinyt meitä ohittaa. Suorituksemme palkittiin koko fleetin toisella sijalla (2/39 Ridaksen jälkeen) ja First iltarankingin voitolla. Kiitokset koko miehistölle mahtavasta kauden avauksesta!

Tulokset:
http://www.koivusaarenpursiseura.fi/tiistaikisat/tulokset

Miehistö:
Perttu Rönkkö
Jussi Pekkarinen
Saara Sumiala
Anne Dahlgren
Aapo Heijola