sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Hangon Regatta - purjehduksen juhlaa

Team Penelopen kauden kohokohta - Hangon Regatta oli jälleen kerran purjehduksen suurta juhlaa. Totuttuun tapaan gasteja / kannustusjoukkoja oli mukana toistakymmentä, ja taas kerran kaikki halukkaat pääsivät vesille pientä miehistön kiertoa hyväksikäyttäen.

Ratapurjehdus kaksi lähtöä päivässä formaatilla tarjosi taas jännitystä koko päiväksi. Tiukan väännön jälkeen Penelopen perjantain suoritus oli mitä mainion: 2 x 1.sija. Ensimmäisen päivän voiton juhlat jatkuivatkin sitten pitkään aamuyöhön... Sovitusti Team Penelopen tavoitteena Hangossa oli menestyminen niin radalla kuin rannalla, joten mm. Tivolin tanssilattia otettiin hienosti haltuun.

Lauantaina ensimmäisellä kryssillä railakkaan illan verot maksettiin Hangon kaupungin pyöriessä edelleen kipparin silmissä. Tuloksena oli 2. sija. Toiseen lähtöön tultiin kuitenkin vahvalla latauksella ja vaiherikkaan kisan päättääksi saatiin regatan 3. lähtövoitto. Näin myös lauantain palkintojenjaossa Penelopen miehistö kiipesi korkeimmalle pallille. Myöskään toisena iltana ei säästelty. Kuten perjantai oli myös lauantai sovitusti Regatan "pääpäivä" jolloin ei jarrutella.

Miehistömme onneksi sunnuntain starttia jouduttiin hieman odottelemaan tyynessä ja väliin jääneet yöunet saatiin nyt nukuttua. Tuulen hieman viritessä pääsimme lopulta radalle. Kisan aikan tuuli kuitenkin tyyntyi siinä määrin, ettei sunnuntaita voinut enää pitää varsinaisena kilpapurjehduksena. Hieman vaisun startin tuloksena oli 3. sija. Korkeimmille palkintopalleille saatiinkin sunnuntaina uusia miehistöjä. Tämä otettiin myös Penelopella riemulla vastaan, koska koko regatan voitto kuitenkin saavutettiin hienoilla perjantain ja lauantain purjehduksilla.

Suuret kiitokset koko meihistölle mukavasta purjehduksesta ja mahtavasta viikonlopusta!

Vaikka Firstejä olikin Hangossa mukana vain 4, oli tunnelma silti korkealla. Lauantai-illan yhteisen juhlaillallisen jälkeen koko 4 veneen fleet oli hienosti edustettuna alasaalingeilla käydyssä miehistöjen välisissä leanvetokisoissa. First liput liehuivat komeasti ja mediakin kiinnostui First-luokasta. First pätkä löytyy Navigaren loppupuolelta.

Navigare – Kausi 2011 – Jakso 27
http://www.ruutu.fi/video?vt=video_episode&vid=363858

Miehistö:
Perttu Rönkkö
Kalle Arponen
Lauri Loikkanen
Heta Rönkkö
Jarkko Leskinen
Tuomas Hilakari (pe-la)
Reeta Rönkkö (la)
Marcus Kavanne (su)
Miikka Raininko (su)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti