lauantai 18. kesäkuuta 2011

Helsinki 2star - Penelope jälleen #1

Helsinki 2stariin valmistautuminen oli aloitettu Joonaksen kanssa treeneillä jo edellisviikon tiistiksissä. Kisaa oli muutenkin odotettu, olihan Penelopella puolustettavanaan voitto jo kahdesta edellisestä 2starista. Vene, varusteet ja miehet olivat kunnossa, mitä nyt vielä hieman väsyneitä SuursaariRacesta. Tuuliennusteita oli tutukittu huolella ja kisasta näyttikin tulevan todella vaihteleva sekä tuulen suunnan että voimakkuuden suhteen.

Heti startista (pe klo 19) alkaen nappasimme paikkamme luokkamme kärkiveneenä. Kasuunille lähdettiin sivutuuleen loppua kohti kryssiksi kääntyvässä ja iltaa kohti kevenevässä tuulessa. Alkuun veneet pysyivät hyvin kasassa, mutta Katajaluodon ulkopuolella eroja alkoi syntyä tuulen keventyessä. Saimme Penelopella haettua trimmin kevyempään tuulen nopeasti ja muutenkin pidettyä vauhdin yllä parhaiten luokassamme. Kasuunille tultaessa olimmekin saaneet rakennettua parin minuutin kaulan seuraaviin veneisiin.

Kasuunilta Porkkalaan päin jatkettaessa tuuli jatkoi kevenemistään ja hankkimamme pieni etumatka venähti pian kohtuullisen reippaaksi. Ehdimme illan viime henkäyksillä pohjoiseen lähemmäksi rantaa jossa tuuli jaksoi puhaltaa aavistuksen reippaampana ja pidempään kuin meren puolella. Illan hämärtyessä vastustajat näyttivätkin jäävän jo horisonttiin.

Yön pimeimpinä hetkinä koettiin hermoja koetteleva noin 10 minuutin lähes täydellisen tuuleton hetki, jonka jälkeen tuuli virisi mereltä päin kääntyen legin loppua kohti lähes täysin myötäiseksi. Joonaksen nukkuessa lyhyet unet pääsin kokeilemaan spinnujiippejä yksin n. 5 m/s tuulessa. - Eka jiippi oli hieman hankala, toisen mennessä jo kohtuullisen hyvin. Kolmanteen jiippiin ennen kääntöpoijua sainkin jo sitten Joonaksen kaveriksi.

Suomenlahden ylitykseen lähdettiin edellisen legin lopulla keulalle vaihdetulla Genoa 3:lla. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen totesimme kuitenkin tuulen jälleen hiipuneen siínä määrin, että kaivoimme Gen 1:sen esiin vielä toistamiseen. Legin loppua kohti tuuli virisi ja kääntyi legin alun kryssiistä aina spinnulla ajettavaksi sivumyötäiseksi. Viimeiset mailit kohti Uusmadalan viittaa ajettiinkin jo 10 m/s tuulessa hyvin tiukkaa sivutuulta. Selvisimme kuitenkin viitalle asti ilman spinnun laskua. Kuradimunalle päästiin laskettelemaan jo paremmin aallon suuntaan ja pääsimme nauttimaan vauhdikkaista surffeista.

Takaisinpäin Suomenlahden ylittävällä legillä aallokko oli jo kasvanut kohtuulisen kokoiseksi ja spinnulla surffeissa nopeus nousi useaan kertaan yli 12 solmun. Legin alkupätkän jälkeen tuulen yhä noustessa huomasimme pian, ettei reittiviivaa kannattanut seurata orjallisesti. Spinnulle liian korkean suunnan ajaminen kun päätyi muutamiin broacheihin. Puolessa välissä legiä laskimme spinnun ja jatkoimme Gen 3:lla. Yllätykseksemme vauhti pysyi edellen päälle 8 solmussa ja surfeissa pääsimme näilläkin purjeilla yli 11 solmun nopeuksiin.

Ulkomatalalta käännyimme kryssille kohti Kasuunia. Olimme jo edellisen legin lopussa päättäneet, että otamme 1. reivin sisään heti kryssin alussa. Reivattuna saimmekin veneen hyvään balanssiin ja vauhtiin. Edellisellä legillä meidät ohittanut isomman luokan J92 (LYS 1,23) alkoikin pian lähestyä meitä perä edellä! Ennen kryssin puolta väliä olimmekin jo ohittaneet J92:n. Myös J92 reivasi ja paransi sillä selvästi vauhtiaan, mutta ei kuitenkaan riittävästi pysyäkseen Penelopen vauhdissa.

Pitkän (11 mpk) ja raskaan (11-12 m/s tuulessa purjehditun) kryssin jälkeen pääsimme suuntaamaan Kasuunilta kohti maalia. Mietimme hetken reivin purkamista, mutta havitsimme pian, että vauhti ja kallistus piisasivat sivutuuleenkin. Meinasimme pari kertaa jopa broachatakin näilläkin purjeilla. Kisan aikana kohdallemme osuneista puuskista voimakkain (15 m/s) ja muutaman metrin korkuinen jättiaalto yhdessä aivan Katajaluodon kärjen kohdalla heittivät Penelopen ennätysvauhtiin: 14,1 solmua on taistaiseksi Penelopen paras noteeraus.

Saavuimme maaliin (lauantaina) hieman klo 14 jälkeen väsyneinä, mutta tyytyväisinä suoritukseemme. Olimme onnistuneet tekemään reitinvalinnat ja säätilan ennakoinnit lähes täydellisesti. Olimme myös pitäneet yllä todella hyvää veneen vauhtia alusta loppuun saakka. Suunnitelmamme mukaan olimme molemmat nukkuneet yli puolen tunnin unet ja olimme syöneet kaksi lämmintä ruokaa. Näin olimme jaksaneet tsempata läpi koko kisan.

Tulosten selvittyä hyvä tuntumamme purjehdukseemme sai vahvistusta. Penelope oli oman luokkansa voittaja selvällä erolla. Ja jo kolmannen kerran peräkkäin olimme myös kokonaiskilpailun voittaja! Tiukimman vastuksen olimme saaneet suuremman luokan voittajalta Ramdatalta, johon eroa kertyi hieman vajaa kaksi minuuttia. Tulosten valossa First 31.7 näyttääkin soveltuvan hyvin vajaalla miehistöllä purjehtimiseen ja vilkas miehistömme näyttää viihtyvän hyvin 2 star kisoissa.

Kiitokset Joonakselle todella mahtavasta purjehduksesta ja kovasta tsempistä läpi koko kisan!

Miehistö:
Perttu Rönkkö
Joonas Sandholm

Tulokset:
http://www.esbosegelforening.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti