tiistai 16. elokuuta 2011

Gastikoulua tiistiksissä

Rannasta lähtiessä Penelopella käytiin taas tuttu keulapurjekeskustelu: 1. genoa vai fokka. Päädyimme 1. genoaan sääennusteen kevenevää lupauksen tukemana. Lisäksi radalla oli odotettavissa kohtuullinen määrä sivutuulilegejä. Starttilinjalla huomasimme kuitenkin, että muut Firstit olivat liikenteessä fokilla. Vastoin katsomaamme ennustetta tuulta oli lähes koko kisan ajan 6-9 m/s joten fokkakin olisi riittänyt, varsinkin kun Penelopella oli vain 3 hengen miehistö, joista 2 miehistönjäsentä olivat vielä gastikoulutuksen ensimetreillä :)

Kisan jälkeen kuitenkin totesimme, että Firstien meno oli vauhtien puolesta yllättävän tasaista erikokoisista keulapurjeista huolimatta, eli ei kai tuo purjevalinta nyt sitten niin tarkka asia olekaan.

Olosuhteisiin nähden olimme Penelopella tyytyväisiä omaan suoritukseemme. Tulimme maaliin toisena Firstinä vain hieman Melisanden perässä kisan kaksi muuta Firstiä takanamme. Pekka suoriutui mainiosti pinnamiehen tehtävistä vähäisestä kokemuksesta huolimatta. Vene pysyi hyvin käsissä eikä broacheja nähty muita veneitä enempää! Tästä on hyvä jatkaa pinnassa. Antti sai myös lisää vastuuta short handed miehistöllä seilatessamme. Kisan jälkeen totesimmekin, että uimaan kyllä oppii kun vain veteen heitetään.

Vaikka kovaa menimmekin, emme voineet kuin ihailla Melisanden upeaa spinnutyöskentelyä. Ilmeisestikin Melisanden hieman litteämpi spinnu oli oiva purje tiukoille legeille. Melisanden hienon purjehduksen kannalta oli sääli, että Melisandella ei oltu lautakunnan lippujen kanssa riittävän tarkkana ja ylämerkin kierto meni väärään suuntaan.

Kaikenkaikkiaan hienot iltakisat hieman kosteasta säästä huolimatta. Kiitokset upeasti toimineelle miehistölle!

Miehistö:
Perttu Rönkkö
Antti Rönkkö
Pekka Härkönen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti