sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
Pitkä päivä ratapurjehdusta
First 31.7 ranking kausi avattiin WB Sails round the bouys ratapurjehduksella. Kyseessä oli ORC Avomerirankingkisa, joten sutinaa radalla riitti kun lähes 50 venettä pantiin pyörimään samojen poijujen ympäri Ytterskärin radalla. Mukana oli ilahduttavasti 7 First 31.7:aa, joten rankin kaudella saatiin komea aloitus. Sää oli varsin mielenkiintoinen. Etelätuuli puhalsi aamulla vielä ajoin yli 10 m/s lauantain jäljiltä ja puskimme Katajaluodolle saakka koneella mahtavassa yli 2 metrin korkuisessa vasta-aallokossa. Samaan aikaan luimme sääennusteesta, että tuulta samalle illalle oli luvassa enää 1-2 m/s.
Ensimmäiseen lähtöön lähdimme fokalla vaikka tuuli jo ajoittain näyttikin heikkenemisen merkkejä. Läpi ensimmäisen lähdön puuskat nousivat kuitenkin vielä yli 9 m/s, joten fokka osoittautui oikeaksi valinnaksi. Otimme mielestämme mainion startin aivan piikipaikalta lähtöveneen vierestä. Yksittäisen palautuksen noustua aloimme kuitenkin epäillä, olisimmeko voineet olla hivenen etuajassa. Teimme nopean päätöksen ja palasimme linjan alle "varmuuden vuoksi" - emme uskaltaneet riskeerata kisan ekaa starttia mahdollisella varaslähdöllä. Uusintalähtömme jälkeen pääsimme varsin pian hyvään vauhtiin ja kovantuulen trimmimme osoittautui hyväksi. Tuulen käätyessä hiljalleen oikealle valitsisimme radan oikean laidan molemmilla krysseillä. Koska veneitä oli radalla varsin paljon häiritsemässä tuulia ajoimme myös molemmat kryssit aivan laitaan saakka pienellä riskillä. Vapaissa tuulissa purjehtiminen hyvällä trimmillä palkittiin ja onnistuimme nousemaan toiseksi (First 31.7:n kesken - ORC-tasoitus "arvontahan" suoritettaisiin sitten myöhemmin). Rakoa tuli heti startissa lähdön voittaneeseeen Kumitursakseen sen verran, että olimme kakkoseen varsin tyytyväisiä. Asetelma oli hyvä seuraaviin lähtöihin.
Lähtöjen välisellä tauolla tuuli keveni nopeasti ja vaihdoimme 1. genoan keulalle. Seuraavaan lähtöön starttasimme mainiosti, mutta ensimmäisen kryssin aikana tuulen käätyessä yli 40 astetta vasemmalle jäimme First fleetissä jopa toiseksi viimeiseksi lähestyessämme ylämerkkiä oikealta. Tuulen edelleen kevetessä ja kääntyessä sivulle aloitimme raivokkaan takaa-ajon spinnulla. Upealla purjehduksella onnistuimme nousemaan jopa toiseksi Firstiksi, kunnes lähtö keskeytettiin kevyen voimakkaasti kääntyneen tuulen vuoksi.
Toisen lähdön uusintaan tuuli taas hieman nousi (noin 4-5 m/s). Poijun päästä edullisempi varsin vino lähtölinja toi starttiin oman mausteensa. Luimme tilanteen hyvin ja lähdimme matkaan lähes poijun vierestä Kumitursas edessämme. Ylämerkille tulimme samoissa asetelmissa ja lenssillä päätimme haastaa Kumitursaan. Slöörivoittoisella lenssillä nousimme jopa 3 kertaa Kumitursaan yläpuolelle ohitusta hakien. Kolmannella kerralla pääsimmekin jo rinnalle ja ohitusasemiin kunnes Kumitursas päätti jiipata pois tilanteesata. Ankaran taistelun päätteeksi saimme haluamamme - sisäpäikan poijulle. Sisäpaikan turvin peittosimme Kumitursaan alamerkillä, joka lopulta ajautui tilanteessa kiertomerkin väärälle puolelle antaen meille selvän kaulan. Lähtövoitto, joka irtosi mainion taistelun tuloksena, maistui makealta.
Kolmas lähtö oli asetelmiltaan varsin paljon toisen lähdön kaltainen (hieman vino rata ja poijun päästä edullisempi linja). Lähdimme taas hyvin poijulta - tällä kertaa vielä edellislähtöä paremmin ja hyvällä venevauhdilla /tarkalla ajolla pääsimme ylämerkille ykkösenä. Kolmannessa lähdössä pääsimme jälleen kerran lähikontaktiin muiden ORC veneiden kanssa. Vinolla radalla oli välillä ahdasta isojen paljon nopeampien (yli 40 jalkaisten) veneiden suihkiessa radalla. Onnistuimme kuitenkin säilyttämään paikkamme ja varmistimme näin kauden rankinginvoiton. Kiitokset koko miehistölle mainiosta suorituksesta! Kaikki toimi veneessä hienosti ja tsemppiä riitti koko pitkälle päivälle. Kevyen tuulen ja uusintalähdön takia pääsimme saunan lämpöön vasta klo 19 aikoihin.
First 31.7 tulokset:
https://hsk-members.appspot.com/download?blob-key=AMIfv97p66rVmraFTEio0q2Y5WtKoP5NMGjH7ZpCYZK_XbjvnAb6kfiMCyu-5u9C6VsB1x8Dzk_IVrIGviTL_8_MgydDWZHZdvlwlOuRmiiv9cDhCujK1iHh5FocHHoGQdJhx1WYvIvAdTb4dW6tUYB4aq6taws2uezIUzdBj0f1OcjDPnZPBhU
ORC tulokset:
https://hsk-members.appspot.com/download?blob-key=AMIfv97YmWl4WYIOF7wJ5KX8h9su0pHmM23LkaJ4y6mtTDiz-EbbAR2iYfGng_htDm1-_13jAmsWsctoK1trmyip3mXEfYCnGyJN-Vlafj_oDLr3VQDxeYGIk80SguaJyxb3OeHvszHvx6Lu6n9MkVCl97Hukg6Zgg
Miehistö:
Perttu Rönkkö
Jussi Pekkarinen
Kalle Arponen
Saara Sumiala
Anne Dahlgren
Nizar Jouini
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti