sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

WB Sails round the Buoys, ORC

Talven aktiivinen seurustelu avomeripurjehtijat ry:n kanssa tuotti First 31.7:lle OneDesign luokkasääntöön perustuvan ORC mittakirjan, joten pääsimme mukaan ensimmäiseen ORC-kisaamme. Samalla kisa oli koko kauden ensimmäinen ratakisa, jossa manööverejä päästäisiin todenteolla treenaamaan. Olin jo talven aikaan suunnitellut, että kauden 2010 tavoitteena olisi Penelopen manööverien vieminen uudelle ratapurjehduksen edellyttämälle tasolle. Mukana olikin joukko osaavia purjehtijoita, joista oli tarkoitus treenata Penelopelle iskukykyinen miehistö kauden kuluessa.

Kisa tarjosi paljon vauhdikkaita tilanteita ja koko miehistön otteet paranivat jatkuvasti. Viimeisen päivän kolmannen lähdön 4/13 sija olikin jo erittäin lupaava. Lopputuloksissa sijoituksemme oli 6/13 ja samalla paras neljästä mukana olleesta First 31.7:sta. Totesimme, että OneDesing ORC tasoituksellakin voinee Firstillä saavuttaa kohtuullista menestystä. Samalla kuitenkin hämmästelimme kärkikolmikon ylivoimaisuutta. Varmasti kärkikolmikko purjehti taitavasti, mutta veneetkin lienevät hyvin ORC säännöllä kisailuun soveltuvia.

Miehistö:
Perttu Rönkkö
Kalle Arponen
Taneli Oksama
Saara Sumiala
Jussi Pekkarinen
Esko Linkovuori

Tulokset:
http://www.hoski.fi/attachments/wb2010%20orc3.pdf

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti