tiistai 31. toukokuuta 2011

Tiukkaa kisailua tiistiksissä

Tiistiksiin lähdettiin taas upeassa auringonpaisteessa. Reippaista ennusteista huolimatta tuulta oli tarjolla hyvin niukasti. Hetki ennen starttia meri oli hetken lähes tyyni ja linjan lähestymisessä koitimmekin pitää vauhtia päällä kaikin keinoin. Pääsimme linjalle lopulta hyvällä vauhdilla ja mahduimme juuri ja juuri veneen pään rajoittavan poijun viereen auenneeseen rakoon. Puuskien viritessä meille suotuisasti oikeasta laidasta näytti hetken, että pääsisimme koko fleetiä pakoon heti startista. Lopulta vasen laita oli kuitenkin ekalla kryssillä vahvempi ja pääsimme nostamaan spinnun muutaman ensimmäisen veneen joukossa. Firsteistä Lutra Lutra oli aivan edessämme ja Melisande aivan perässä.

Ensimmäiseltä kääntömerkiltä (R-lippu ylhäällä) rata jatkui tiukkana sivutuuli-spinnuleginä (E-rata). Tällä osuudella saimme hieman eroa taakse ja pääsimme aivan Lutra Lutran kantaan. Reitin jatkuessa enemmän myötäisenä jiippailimme Lutran kanssa rinta rinnan. Oikein osuneiden jiippien ansiosta pääsimme seuraavalle enemmän sivuun kääntyvälle osuudelle Lutraan nähden sisäpaikalta ja saimme lehillä aikaiseksi muutaman veneenmitan kaulan. Kääntömerkillä Lutra oli jälleen lähes perälaudassa kiinni ja spinnujen laskiessa lähdimme kryssille n, 2,5 m/s tuulessa. Penelopen johtoasema vahvistui kryssillä tasaisesti ja toiseksi viimeisellä merkillä ennen maalia peli näytti jo melko selvältä.

Tuulen kääntyessä merelle päin viimeistä merkkiä lähestyessämme ajauduimme hieman yli laylinen yrittäessämme pysyä tuulisemmassa oikeassa reunassa. Lutra vendasi aiemmin ja pääsi muutaman veneen mitan päähän taaksemme. Viimeisellä tiukalla sivutuulisosuudella tuuli alkoi Lauttasaaren kupeessa hyytyä, mutta kuin ihmeen kaupalla Lutra pysyi vielä mereltä puhaltavassa puuskassa. Koimme todellisia jännityksen hetkiä Lutran saavuttaessa meitä paremman tuulen /vanahan vauhtinsa ansiosta aina maaliviivalle saakka. Onneksemme eroa maalissa jäi puoli veneen mittaa Penelopen hyväksi. Loistava tiistaikisa - tiukkaa kisailua alusta loppuun! Kiitokset hienosti tehtävistään suoriutuneelle miehistölle ja tiukan vastuksen antaneille Lutra Lutralle, Melisandelle ja muille veneille.

Miehistö:
Perttu Rönkkö
Kalle Arponen
Jussi Pekkarinen
Taneli Oksama
Pekka Härkönen

EDIT 2.6.2011
LYS-tulosten selvittyä näistä tiistiksistä voi olla erityisen ylpeä. Sija 2/28 ja takaan Audi ja monta muutakin konkaria. Mukana oli myös hienosti 5 First 31.7:aa.

Tulokset:
http://www.koivusaarenpursiseura.fi/index.php/tiistaikisat/tulokset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti