tiistai 7. kesäkuuta 2011

2 star treenit tiistiksissä

Illaksi luvatusta reippaasta tuulesta huolimatta lähdimme tiistiksiin treenaamaan kaksinpurjehdusta Joonaksen kanssa Helsinki 2 Star kisaa ajatellen. Mukana oli myös Pekka, mutta sovimme jo alusta alkaen, että teemme manööverit kaksistaan Joonaksen kanssa ja Pekka vastaa vain kartanluvusta.

Starttasimme kisaan hyvissä asemissa vain pari LYS venettä edellämme. Kaikki 4 muuta First 31.7 seurasivat perässämme. Alkumatkan kryssiosuus sujui muutenkin mainiosti. Tuulen noustessa välillä lähes 10 m/s lukemiin totesimme 3. genoan olevan oikea ratkaisu keulapurjeeksi. Jatkaessamme Melkiltä kohti Rysäkaria (D-rata myötäpäivään) suunta muuttui sivutuuleksi. Alkumatkalla keräsimme hieman korkeutta ja pohdimme kantaisiko vene jo spinnun. Päätimme kuitenkin pian nostaa spinnun ylös. Meno oli vauhdikasta eikä kevyt miehistömme riittänyt välttämään paria pientä broachia. Kisatunnelma oli huipussaan Lutra Lutran uhatessa meitä aivan perässämme.

Rysäkarilla teimme hienon jiipin kaksistaan ja onnistuimme edelleen säilyttämään johtomme, vaikka Lutra Lutralla tehtiin kovasti töitä koko normaalin miehistön voimin. Spinnun lasku Rönkobbenilla sujui edelleen mainiosti ja pääsimme kryssille kohti maalia edelleen Lutra Lutran edellä. Totesimme kryssitrimmimme olevan kunnossa, kun saimme koko pitkän kryssin ajan pidettyä Lutra Lutran takanamme varmastikin noin 150 kg painavammasta miehistöstään huolimatta!

2 star treeni Joonaksen kanssa onnistui mainiosti. Tuntuu hyvältä lähteä tällä porukalla itse koitokseen. Tuloksiinkin voi olla myös todellä tyytyväinen: LYS sijoitus 3/32 ja First 31.7 iltaranking 1/5 vajaalla miehistöllä!! 

miehistö:
Perttu Rönkkö
Joonas Sandholm
Pekka Härkönen

tulokset:
http://www.koivusaarenpursiseura.fi/index.php/tiistaikisat/tulokset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti